tiistai 6. joulukuuta 2016



0-3-vuotiaat

1. Erika Kleinin Kettu-kirjat
Kettu-kirjoissa seikkailee kettuperhe, johon kuuluu äiti ja lapset. Jokainen kirja kertoo oman pienen tarinan, joka on yleensä opettavainen. Namiketussa kettulapsi syö liikaa karkkia, mikä aiheuttaa huonovointisuutta. Onnea, äitikettu!-kirjassa lapset järjestävät äidille juhlat. Viluketussa lapset eivät pukeudu tarpeeksi lämpimästi ulos mennessään ja Reppuselässä-kirjassa perhe menee metsään retkelle. Kirjoissa on paksut sivut ja kauniit kuvitukset, joten se sopii myös pienemmälle lukijalle.

2. David KcKee - Lumiakka
Kirjassa sisarukset rakentavat lumiukkoja ja keskustelevat asiasta vanhempiensa kanssa. Kirjassa on jokaisella sivulla vain muutama lause, joten pienempikin lukija jaksaa varmasti kuunnella sivun asian ennen kun haluaa kääntää sivua. Kuvitukset ovat hauskat ja kuvastavat tekovuottaan 1987. Kirja kumoaa vanhempien kohdalla sukupuolistereotypioita sillä isä mm. siivoaa ja tekee ruokaa ja äiti nikkaroi. Myös keskustelu lukiukoista liittyy aiheeseen. Kirja on ilmestymisvuonnaan ollut varmasti hyvin edistyksellinen.

3. Dawn Sirett - Värit kukkuu! 
Värit kukkuu-kirjassa käsitellään värejä ja tutustutaan niihin aukeama kerrallaan. Kirjassa käydään läpi punaine, keltainen, sininen ja vihreä ja viimeisellä aukeamalla sateenkaari. Kirja on hyvä ensikirja vauvalle sillä se on lyhyt, mutta sisältää kuitenkin paljon vauvaa kiinnostavia kuvia, esimerkiksi kasvokuvia.

3-5-vuotiaat

1. Maikki Harjanne - Vanttu salapoliisina
Mihin tavarat oikein katoavat? Vanttu ryhtyy salapoliisiksi etsiessään hukkaan joutuneita esineitä Kadonneiden tavaroiden etsiminen käy ihan salapoliisin työstä. Milloin on kadonnut sukka, milloin rukkanen. Kun Vanttu ryhtyy jäljittämään hukassa olevia tavaroitaan, moni uppo-outo esine tulee hänelle tutuksi. Sanavarastokin karttuu ihan huomaamatta. Salapoliisileikin tuoksinassa Vanttu alkaa myös hahmottaa lukumääriä. 

2. Maikki Harjanne - Minttu ja naapurin Ulla
Minttu jaa vieraakseen naapurin Ullan, joka on jo koulutyttö. Minttu ja Ulla leikkivät hienoa naista. Heillä on äidin kaulapuuhka, korkokengät ja sulkahattu: myös päivänvarjo tarvitaan. Ja naamansakin he maalaavat. Tytöillä oon yhdessä hurjan hauskaa. Minttu-kirjat ovat kielellisesti ja kuvallisesti viihdyttäviä ja varmasti kartuttavat lasten sanavarastoa.

3. Roser Capdevila - Kolmoset lastentarhassa
Kirja kertoo päivähoidossa aloittavien kolmosten elämästä. Kirjassa käydään läpi päivähoidon aloittaminen ja päivähoidon päiväaikataulu hoitoon menemisestä ja leikkimisestä vessassa käytiin ja päiväuniin. Kirja on siis hyvä valmennuskirja lapsille, jotka ovat juuri menneet tai menossa päiväkotiin. Kirjan lopussa on vielä ohje samanlaisen himmelin tekemiseen mikä kirjan tytöillä on.

6-vuotiaat (eskarit)

1. Mauri Kunnas - Kaikkien aikojen avaruuskirja
3000-luvun koululaiset ovat lähdössä opettajansa johdolla luokkaretkelle avaruuteen. Tiedossa on huima matka eri planeetoille, joilla kunnasmaiseen tapaan kohdataan mitä merkillisimpiä olentoja. Samalla saadaan roppakaupalla ajantasaista tietoa paitsi planeetoista, myös kuusta ja auringosta. Kirja sopii tiedonjanoisille eskarilaisille ja sitä voi käyttää tukena maailmankaikkeuden opetteluun. Kirjassa on paljon visuaalisia yksityiskohtia, joten jos lukutaito ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi hyväksi voi myös kuvista saada paljon virikkeitä. Itse huomasin aikoinaan, että osaan kirjoittaa kun kirjoitin Mauri Kunnas yhden hänen kirjojensa takalehdelle.

2. Sven Nordqvist - Viirun ja Pesosen kylvöpuuhat.
On ihana kevätaamu. Viiru-kissa säikyttelee ötököitä, ja Pesonen seisoskelee kasvimaallaan tuumiskellen: "Nyt on sopiva aika aloittaa kylvöpuuhat." Kissaveijarikin kaivaa maahan lihapullan. Viiru ja Pesonen eivät kuitenkaan saa rauhassa satoa odotella. Salaperäiset kävijät möyrivät kasvimaan ihan nurin. Keksivätkö kumppanukset keinon tihulaisten pyydystämiseksi? Viiru ja Pesonen-kirjat ovat ilahduttavasti kirjoitettu ja kuvitettu. Tätä kyseistä kirjaa voi käyttää tukena ympäristöopin orientaatiossa. 

3. Tiina ja Sinikka Nopola - Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö
Heinähatusta tuntuu, että kotona suositaan Vilttitossua. Äiti keksii Vilttitossun kanssa uusia leikkejä, ja kun Vilttitossu vielä voittaa urheilukilpailun huijaamalla, Heinähattu suuttuu ja lakkaa puhumasta. Vanhemmat ovat ihmeissään tytön puhumattomuudesta, ja tämä lähetetään Alibullenin neidin luokse saamaan kukka-, vesi- ja taikinaterapiaa. Samaan aikaan poliisit Isonapa ja Rillirousku etsivät merkillistä Littoisten riiviötä. Ainoa johtolanka on polulta löytynyt punainen lettinauha. Heinähattu ja Vilttitossu-kirjat ovat suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikoita. Kirjat ovat sekä kielellisesti että kuvituksellisesti erinomaisia. Tarina vie kirjassa mukaansa ja kannustaa lasta opettelemaan itsekin lukemaan. Lisäksi kirjat käsittelevät yleensä vähän vakavampiakin aiheita, kuten Littoisten riiviö sisaruskateutta. Kirjan avulla lapsen on helpompi käsitellä omia tunteitaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti